|
Post by darkaeon on Jul 8, 2013 14:06:58 GMT 2
BestiaariYud-Rasilissa on joitain meille tutunoloisia ja samalla nimellä kulkevia otuksia kuten koiraeläimiä, kissaeläimiä, lintuja, ötököitä, kaloja, jyrsijöitä. Niissä on kuitenkin jotain eroja meidän maailmamme eläimiin, kuten vaikkapa koko tai väritys. Meille tutut karjaeläimet korvaa vuohet, puhvelit ja jättimäiset kanankaltaiset maalinnut, cockatriksit. Yud-Rasilin luonnossa kirmaa muitakin sellaisia olentoja, jotka ovat meille täysin vieraita, mutta paikallisille arkipäivisiä. Eläimillä on kaikilla omat luonnolliset elinympäristönsä, ja jotkut sopivat jopa lemmikeiksi tai hyötyeläimiksi. Villipedot eksyvät harvakseltaan kaupunkien sisäpuolelle, mutta erämaassa yksinäisen matkailijan on syytä olla varuillaan. Yud-Rasilissa liikkuu paljon pahempiakin olentoja kuin petoeläimet. Näitä olentoja kutsutaan yleisnimellä hirviöt (tai suurpedot), ja niiden uskotaan mutatoituneen eläimistä. Useimmat mutaatiot ovat erittäin vaarallisia, jopa maagisia olentoja. Koska hirviöitä on alkanut ilmestyä vasta n. 100 vuotta sitten, niistä tiedetään vain vähän. Yud-Rasililaiset kuitenkin pitävät kirjaa havainnoista, ja joillain olennoilla on jo nimi ja tuntomerkit. EläimetHirviötHUOM! Jos kuvat ovat liian pieniä, napsauta kuvaa hiirellä (oikea nappi) ja valitse "Avaa kuva uudessa välilehdessä" tmv. HUOM2! Jos mielessäsi on jokin Final Fantasy hirviö, ja haluaisit sen mukaan, niin laita viestiä ylläoidolle. Viestiin pitää laittaa mukaan kuva otuksesta ja mielellään linkkiä FF-wikiartikkeliin, tai lyhyt kuvaus! Eläinten/hirviöiden kokoluokituksetYud-Rasilin eläinten/hirviöiden kokosuhteiden helpottamiseksi ne on luokiteltuna erikokoisiin ryhmiin XXS-XXL. Mitat ovat korkeusmittoja metreinä. Joten vaikka Basiliski olisikin vain S-kokoluokkaa, pituutensa puolesta se voi olla yli kolminkertaisen "mittainen". XXS - alle 0.5 XS ---- 0.5-1 S ------- 1-2 M ------- 2-3 L -------- 3-5 XL ------- 5-10 XXL ------ yli 10
|
|
|
Post by darkaeon on Jul 27, 2013 15:58:01 GMT 2
EläimetJotkut Yud-Rasilin eläimistä eroavat suuresti meidän tuntemistamme, joten ne listataan tänne. Toisinaan eläimiä tavataan myös totutun elinympäristönsä ulkopuolella. Apkallu | | Lentokyvytön vihreäsulkainen vesilintu, joka viihtyy Pohjoisen kylmissä vesissä. Vedessä ollessaan se syöksähtelee eteenpäin luodin lailla, mutta maalla sen käynti on kömpelöä, hidasta ja aika hassun näköistä. Apkallut elävät suurissa parvissa jäälautoilla ja metsästävät mereneläviä ruuakseen. - Pohjoinen: Vesistöt - S | Axolot | | Vesistöissä ja veden äärellä viihtyvä vesiliskomainen otus, joka syö pieniä kaloja ja on humanoideille harmiton. Uhattuna kuitenkin puree kipeästi. - Etelä: Vesistöt - XS | Cactuar | | Vaikuttaa harmittomalta ja typerältä olennolta, ja yksin ollessaan sitä onkin... mutta kerääntyessään yhteen nämä pienet kaktusotukset ovat hengenvaarallisia! Ne puskevat nahkastaan pitkiä ja teräviä piikkejä, ampuen niitä kohti vihollista. - Etelä: Autiomaat - XXS | Charybteriksi | | Omaavat upean sulkapuvun, josta saa hyvän hinnan markkinoilla, ja ovat siksi suosittuja metsästyksen kohteita. Charybteriksit eivät hyökkää ilman syytä, ja voivat osoittautua vaaralliseksi vastustajaksi. Tajutessaan mahdollisuutensa olemattomiksi nuo lentävät hyökkääjäänsä päin täysillä, ja siitä on leikki kaukana. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat - S | Chocobo | | Villit chocobot ovat lempeitä ja uteliaita, mutta säikähtäessään karkaavat paikalta hyvin nopeasti. Villin chocobon pyydystäminen on hyvin vaikeaa. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat - S | Cockatriksi | | Pulleanlainen lentokyvytön lintu, joka liikkuu omituisella tavalla pyörien tai hyppelehtien. Kesyjä cockatriksejä kasvatetaan lihaksi. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat, Autiomaat - XS | Coeuurli | | Tämä kissapeto hyökkää vain harvoin itseään suurempien olentojen kimppuun, mutta laumassa coeuurlit saalistavat hyvinkin suuria otuksia. Coeuurleja metsästetään kauniin turkkinsa vuoksi. - Etelä: Ruohoaukeat - S | Danbania | | Liikkuvat parvissa, ja ovat yleensä täysin harmittomia. Danbanian liha on herkullista. - Etelä: Vesistöt - XXS | Hevoskotka | | Nimestään huolimatta hevoskotkat ovat lentokyvyttömiä, mutta liikkuvat maalla hyvin ketterästi ja nopeasti, saalistaen pienissä laumoissa. Ne ovat arkoja ja harvinaisia olentoja, joten niiden näkemistä pidetään hyvänä enteenä. - Vuoristo - S | Hopeasusi | | Lauhkeilla seuduilla ja autiomaassa viihtyvä harvinaisempi susilaji, joka on hieman toisia kookkaampi. Hopeasusilla on myös eräänlaiset selkä- ja jalkapanssarit. - Keskimaa: Autiomaat - S | Hyeena | | Koska hyena on raadonsyöjä ja muutenkin arka otus, se saalistaa vain todella heikkoja ja sairaita olentoja. - Etelä: Ruohoaukeat - S | Ichthon | | Liikkuvat usein pareittain. Normaalisti säyseitä, mutta puolustavat itseään raivokkaasti. - Keskimaa: Vesistöt - XS | Jättisammakko | | Elävät vesistöjen ja soiden läheisyydessä. Ovat tavallisesti harmittomia, mutta ärsytettyinä käyvät kimppuun. Niiden soidinlaulu on kumea, ja kantaa hyvin kauas. - Keskimaa, Etelä: Suoalueet, Veden äärellä - S | Jättitursas | | Meressä elävä olento, joka on hyvin suuri ja hyvin älykäs. Syövät melkein mitä vain, mitä saavat kiinni. - Vesistöt - L | Keisariaviisi | | Lohikäärmemäisestä ja uhkaavasta ulkomuodostaan huolimatta keisariaviisi on humanoideille yleensä vaaraton. Viihtyy korkeilla vuorilla. Se tekee mahtavia syöksylaskuja, seivästäen saaliinsa otsasarvellaan. - Pohjoinen: Vuoristo - M | Kiitäjä | | Cockatriksin viidakkoihin sopeutunut heimolainen. Kiitäjät liikkuvat viidakossa sulavasti ja nopealla vauhdilla eteenpäin pyörien, eivätkä aiheuta matkalaisille harmia, vaan pakenevat uhattuna paikalta. - Etelä: Metsät - XS | Kyykäärme | | Syö pieniä eläimiä ja munia. Sen terävät ja pitkät hampaat erittävät tappavaa myrkkyä. Välttävät hyökkäämistä, mutta puolustautuvat jos eivät voi paeta. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat - XS | Lumisusi | | Kylmään ilmastoon tottunut, valkeaturkkinen susi. Hieman pienempi kuin eteläinen serkkunsa. - Pohjoinen: Vuoristo, Metsät, Autiomaat - S | Malboro | | Ruma, kasvia muistuttava otus, joka liikkuu huomaamattomasti aluskasvillisuuden seassa. Syö pieniä eläimiä, niellen ne kokonaisina. Sen kita on täynnä syövyttävää sylkeä, ja sen suusta tulevat huurut ovat myrkyllisiä ja niin hirvittäviä, että ihmisten sanotaan menettäneen järkensä. - Etelä: Metsät - XS | Mandragora | | Harmittomia, suurissa parvissa eläviä, kasveja muistuttavia olentoja. - Etelä: Metsät - XXS | Onnenjänis | | Onnenjänikset ovat täysin harmittomia, arkoja olentoja, ja niiden turkin koskettamisen uskotaan tuovan terveyttä ja pitkiä vuosia. Sen sijaan niiden tappamisen uskotaan tuovan huonoa onnea. - Etelä, Keskimaa: Metsät - XXS | Pantteri | | Vahtivat reviirejään tarkasti, ja metsästävät muutaman pantterin joukoissa. Karkaavat kuitenkin paikalta, jos kokevat olevansa uhattuja. Metsästetään kauniin turkkinsa takia. - Etelä: Metsät - S | Puhveli | | Kuten vuohi, puhvelit ovat pääasiassa kesytettyjä ja niistä saatava liha ja maito on elintärkeitä Yud-Rasilin kansalaisille. Puhvelit ovat etelässä vuohtakin suositumpia kotieläimiä, ja niitä on usein suuria laumoja. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat - M | Pyroliski | | Lentoliskoa muistuttava olento, jonka suu on täynnä teräviä hampaita. Tavataan usein rannikkojen tuntumassa, ja pystyy maastoutumaan kivien sekaan. Syö kalaa, rapuja... oikeastaan mitä vain pieniä olentoja joita saa kiinni. - Etelä, Keskimaa: Veden äärellä - XS | Saurus | | Suurehko kahdella jalalla liikkuva hirmulisko, joka saalistaa yksin. Harvemmin hyökkää muun kuin saaliinsa kimppuun - kupunsa täyteen syötyään saurukset ovat lauhkeita kuin lampaat. Joskus niitä metsästetään nahkansa ja hyvin käyttökelpoisten luidensa vuoksi. - Etelä: Metsät, Ruohoaukeat - L | Shreedi | | Hieman maamyyrää muistuttava, maan alla elävä otus, jolla on teräksenluja selkäpanssari. Syö lähinnä hyönteisiä ja matelijoita, ja sillä on terävät kynnet. - Keskimaa: Ruohoaukeat - XS | Slaveni | | Kesyjä slaveneita käytetään kuormajuhtina ja raskaiden asioiden siirtämisessä. Villinä slavenit ovat harmittomia ja verkkaisesti liikkuvia ruohonsyöjiä, kunhan niitä ei uhata - itseään puolustava slaveni ei sen sijaan ole mikään naurun asia. - Etelä, Keskimaa: Ruohoaukeat - L | Sleipnir | | Sleipnirit muistuttavat hieman hevosta, mutta niillä on teräksenkova sarvekas selkäpanssari. Hyökkää herkästi kimppuun, mikäli sitä lähestyy varomattomasti. - Etelä, Keskimaa: Ruohoaukeat - M | Susi | | Poikkeaa lähinnä ulkonäkönsä puolesta meidän sudestamme. - Pohjoinen, Keskimaa: Autiomaat, Metsät - S | Suurkonna | | Valtaisasta koostaan huolimatta tämä matelija on yleensä lempeä, viihtyy rannalla ja matalissa vesissä, ja syö kasveja ja pieniä kaloja. - Etelä: Veden äärellä - XL | Taloni | | Suuri kotkaa muistuttava lintu. Metsästetään kauniiden, koristeellisten sulkiensa vuoksi. - Etelä: Ruohoaukeat, Autiomaat - S | Tappaja-ampiainen | | Yksin saalistava jättiläismäinen hyönteinen, joka erittää piikistään myrkkyä, joka tarpeeksi suurena annoksena tappaa jopa täysikasvuisen ihmismiehen. - Keskimaa, Etelä: Ruohoaukeat, Metsät - XS | Tappajasirkka | | Tappajasirkat mielletään usein vaarallisiksi veitsenterävien, sirppimäisten eturaajoineensa vuoksi. Se on uhattuna melko aggressiivinen, mutta myös hyvin varovainen. - Keskimaa: Ruohoaukeat, metsät - S | Tapparanokka | | Eivät yleensä liiku yksin, vaan lähistöltä löytyy ainakin yksi toinen. Nokkivat vimmatusti uhattuna. Toisin kuin serkkunsa kiitäjä ja cockatriksi, tapparanokka kykenee lyhyisiin lentopyrähdyksiin. - Etelä: Autiomaat, Ruohoaukeat - XS | Terässiipi | | Kellertävänahkainen, suuri lepakko. Hyökkää yleensä vain muiden eläinten kimppuun, juoden niiden verta. Metsästää parvissa. - Etelä, Keskimaa: Luolastot - XS | Tulfaires | | Korea, kirkkaan vaaleanpunainen tropiikin lintu, joka metsästää ruuakseen erilaisia matelijoita, etenkin käärmeitä - Tulfaires on immuuni lähes kaikille myrkyille. Lintuja metsästetään upeiden sulkiensa vuoksi, ja sen verellä uskotaan olevan suuria lääkitseviä vaikutuksia. - Etelä: Metsät - S | Urstriksi | | liikkuu laumoissa, ja niiden lähestyminen ei ole suositeltavaa, sillä uhattuna ne puolustavat toisiaan raivoisasti. Vaikka ne ovat lentokyvyttömiä, ne pystyvät aiheuttamaan siipiään piiskaten pieniä trombeja, pöllyttäen hiekkaa ja ilmaa hyökkääjien silmille. - Etelä, Keskimaa: Ruohoaukeat, Autiomaat - M | Villagaattori | | Muistuttaa alligaattoria, mutta syö lähinnä kaloja. Hyvin hidas maalla, mutta vedessä liikkuu sulavasti. Metsästetään turkkinsa takia. - Keskimaa, Pohjoinen: Veden äärellä, Vesistöt - S | Vuohi | | Vuohi on yksi suosituimpia karjaeläimiä, sillä ne tuottavat lihan lisäksi maitoa, ja ovat helppohoitoisempia ja vähäruokaisempia kuin puhvelit, ja kylmänkestäviä. Elävät lähinnä kesyinä, sillä niitä käytetään maidon- ja lihantuotantoon. Villivuohia elää kuitenkin ympäri maan, myös matalilla vuorialueilla. - Keskimaa, Etelä, Pohjoinen: Ruohoaukeat, Vuoristo - M | Yensa | | Liikkuvat yksittäin vesistöissä, mutta kykenevät myös lentämään pitkiäkin matkoja. Ovat aggressiivisia ja hyökkäävät helposti. Niiden liha on kitkerää ja ruotoista. - Etelä: Vesistöt - S | Zemzeleti | | Pöllömäinen suurehko lintu, joka pesii pohjoisessa metsien uumenissa. Se on hyvin älykäs, ja joidenkin yksilöiden väitetään auttaneen eksyneitä matkalaisia, pieniä ruokalahjuksia vastaan. - Pohjoinen: Metsät - S |
|
|
|
Post by darkaeon on Jul 27, 2013 16:29:13 GMT 2
Hirviöt/suurpedot/mutaatiotYud-Rasilin tunnistetut ja nimetyt hirviöt ovat listattuna tänne. Toisinaan hirviöitä tavataan myös totutun elinympäristönsä ulkopuolella. Ahriman | | Suuri lepakko, jolla on yksi kyklooppimainen yksi silmä otsassaan - siihen katsomisen sanotaan olevan kohtalokastam sillä Ahriman kiroaa ja lumoaa uhrinsa ennen hyökkäystä. Ne ovat nopealiikkeisiä ja suorastaan immuuneita magialle. Paras tapa voittaa Ahriman on lävistää sen iskuherkkä silmä nuolella tai vaikka kivellä.
- Luolastot, Rauniot - M | Antareesi | | Loputtoman nälkäinen tappajasirkkaa muistuttava suurpeto. Väijyy puiden oksilla, joista hyökkää pahaa-aavistamattomien uhriensa kimppuun, viiltäen heiltä niskan sirppimäisillä eturaajoillaan. - Pohjoinen: Metsä - M | Basiliski | | Erittäin myrkyllinen ja vaarallinen, mutta harvinainen. Tapaa vain syvissä luolastoissa. - Luolastot - S | Behemot | | Erittäin vahva ja väkivaltainen suurikokoinen peto, joita onneksi tapaa vain harvoin. Nousee usein kahdelle jalalle pelotellakseen. - Luolastot, Autiomaat - L | Eteemi | | Erittäin pahantahtoinen epäkuollut hirviö, joka on heikko magialle, mutta siihen ei tavan miekka pystykkään. - Rauniot, Luolastot - S | Geosgaeno | | Hirveä, jättimäinen meripeto, joka syö oikeastaan mitä vain mikä on tarpeeksi typerä tullakseen sen lähelle. Näitä hirviöitä tapaa onneksi vain harvoin, mutta ne ovat vaarallisia, vaikkakin liikkuvat melko hitaasti - kuitenkin paljon nopeammin kuin koosta uskoisi. - Vesistöt - XXL | Giruveganus | | Silmittömän väkivaltainen, rujo epäkuollut suurpeto, joka muistuttaa fysiikaltaan sauruksia. Erittää ympäristöönsä kuvottavaa mädän löyhkää, ja sen silmät hohtavat kalpeaa vihreää valoa. - Keskimaa, Pohjoinen: Suoalueet, Autiomaat - L | Gizamaluk | | Kahdella jalalla kulkeva lohikäärmemäinen suurpeto. Sokea, mutta silti se osaa havainnoida tapahtumia melkein kuin ennustaen. Ei kykene lentämään, mutta juoksee nopeasti ja viiltää kynsillään kuolettavasti. - Autiomaat, Ruohoaukeat - L | Golemi | | Omituinen, savimöykkyä muistuttava olento, joka liikkuu pitkien käsiensä varassa. Yleensä niiden kehosta nähdään roikkuvan erilaisia kasveja ja köynnöksiä. Sietää todella hyvin fyysisiä iskuja, eikä näytä tuntevan edes kipua. - Autiomaat, Vuoristo - XL | Haizhe | | Fysiikaltaan hieman lintua muistuttava, ilmassa levitoiva olento. Ne ovat voimakkaasti maagisia, ja hallitsevat yleensä ympäristössä vallitsevaa elementtiä. Pohjoisessa Haizhet ovatkin hopeisia, ja etelässä kultaisia. Yleensä ne ovat harmittomia, kunhan niiden lähelle ei mene.
- Autiomaat, Metsät - XS | Hiekkamato | | Hiekkamato on valtaisa, syvällä maan sisällä lymyilevä peto. Se vaanii erämaassa hiekan alla piilossa ja tuntiessaan maan värähtelevän, hyökkää suin päin uhrinsa kimppuun ja yleensä nielaisee tuon ennen kuin tuo edes ymmärtää mitä tapahtuu, ja sulattaa ruokansa vahvalla ja äärettömän myrkyllisellä syljellään. Hiekkamadot ovat kuitenkin todella hidasliikkeisiä eivätkä yhtä iskunkestäviä kuin miltä näyttäisi - suu on heikoin kohta. - Autiomaat - XL | Hopeakäärme | | Hopeakäärmeet ovat yleensä neljällä raajalla, mutta voivat nousta takajaloilleen. Niiden siivet eivät ole nahkaiset kuten käärmeillä yleensä, vaan sulkaiset. Hopeakäärmeet ovat vähemmän iskunkestäviä kuin jotkut muut lajin edustajat, mutta paljon nopealiikkeisempiä. Hopeakäärmeet eivät myöskään syökse kidastaan tulta, vaan jäätä. - Pohjoinen: Vuoristo - L | Härkälisko | | Tulta syöksevä, nelisarvinen peto. Kiihdyttää nopeisiin syöksyihin, mutta on hyvin hidas kääntymään joten sen iskut ovat tuhoisia, mutta helppo väistää. - Keskimaa, Etelä: Autiomaat - M | Ihmissusi | | Yksi Yud-Rasilin vaarallisimmista ja pelätyimmistä hirviöistä. Nämä suurpedot ovat älykkäitä, salamannopeita, vahvoja ja väsymättömiä. Onneksi niiden kohtaaminen vaatii äärimmäisen huonoa onnea. - Pohjoinen: Vuoristo, Metsät, Autiomaat - M | Jeti | | Melko harvinainen, äärimmäistä kylmyyttä kestävä kahdella jalalla liikkuva karhumainen suurpeto. Hyvä näkö, mutta huono haju- ja kuuloaisti; jetit hyökkäävätkin vain pakenevan saaliin kimppuun. - Pohjoinen: Vuoristo - M | Kalmo | | Voimakkaasti maaginen epäkuollut, joka hyökkää kammottavilla loitsuilla ja kirouksilla. Vaeltaa raunioissa. - Rauniot - S | Kerberus | | Sudenkaltaisia olentoja, joilla on liekehtivä nenäsarvi. Kykenevät syöksemään kidastaan polttavia liekkejä. Hyvin vaarallisia, mutta harvinaisia. - Autiomaat - S | Pandoora | | Miimikko-olento, joka vahvoihin illuusioihin verhoutuneena pystyy tekeytyä kiinnostaviksi esineiksi tai olennoiksi, houkutellen uhrinsa lähemmäs. Hyvin maaginen olento, ja vaarallinen. Omassa hahmossaan se hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. - Luolastot, Autiomaat - L | Maatraakki | | Maatraakki on melko hidasliikkeinen, mutta hyvin vaarallinen, varsinkin jos sen kimppuun hyökkää loitsuin. Magian käyttö nimittäin saa sen suunniltaan, siitäkin huolimatta, että kaikki miltei kaikki loitsut kimpoaa sen suomuisesta nahasta kuin vesi ankan selästä.
- Keskimaa, Etelä: Autiomaat, Vuoristo - M | Pikkupiru | | Yksi vaarattomimmista mutaatioista, yleensä keskittyy suhteellisen harmittomiin jäyniin, kuten tukasta vetämiseen ja tavaroiden varasteluun - tosin matkalaisen repun vieminen saattaa olla hyvinkin kohtalokas kepponen. Viihtyy raunioiden tuntumassa. - Rauniot - XXS | Punakita | | Suuri lepakko, jolla on suu täynnä neulanteräviä hampaita. - Rauniot, Luolastot - XS | Raivogaattori | | Hyvin vaarallinen, vaanii matalikoissa - toisin kuin villagaattori, liikkuu myös maalla hurjaa vauhtia. Sanotaan, että kun raivogaattori saa hampaittensa väliin jotain, se ei koskaan päästä irti. - Keskimaa, Pohjoinen: Veden äärellä, Vesistöt - M | Saalistajasirkka | | Tappajasirkasta paljon suurempi ja ilkeämpi versio, joka tuntuu viihtyvän missä vain missä on kosteaa, pimeää ja viileää. - Luolastot, Suoalueet, Metsät - L | Sahagin | | Kalapäinen vesihirviö, joka ei ole kummoisen kokoinen, mutta vedessä ollessaan väkivahva ja nopea. Sahagin tarttuu lähistölle sattuneita uhrejaan raajasta neulanterävillä kynsillään tai hampaillaan, ja repii heidät veden alle hukutettavaksi ja syötäväksi. Sahaginien tiedetään kiskoneen jopa kalastajia veneistään. Nämä pedot vihaavat syvästi tulta. - Keskimaa: Vesistöt - XS | Spektri | | Esiintyy etenkin raunioissa. Jonkinlainen pahantahtoinen henkiolento, josta ei tiedä juuri muuta, kuin että se on hyvin vaarallinen. - Rauniot, Autiomaat - S | Aitokimera | | Vahva ja kummallinen peto, joka näyttää siltä kuin ainakin viisi elukkaa olisi survaistu yhteen. Se ei ole kovin fiksu, mutta sillä on tarkkaakin tarkemmat aistit, ja sillä on monta tarkkaavaista päätä; tätä hirviötä ei noin vain yllätetä.
- Keskimaa: Autiomaat, Metsä - M | Suurkäärme | | Suuri suomukas neliraajainen lohikäärme, joka kykenee myös lentämään, vaikkakin raskaasti. Melkein immuuni niin magialle kuin fyysisille iskuille - sen ainoa heikkous on silmät, ja sokaistuna peto on melkein harmiton, koska se luottaa eniten näköaistiinsa uhriensa löytämiseksi. Suurkäärme syöksee kidastaan tulenlieskoja.
- Keskimaa, Etelä: Vuoristo - XL | Suurmalboro | | Tavallista malboroa paljon suurempi, vaarallisempi ja myrkyllisempi. Erittävät ympäristöönsä erittäin myrkyllistä katkua, joka vie nopeasti tajun. - Etelä: Metsät - L | Tiamat | | Kolmipäinen, jättiläismäinen lentokykyinen lohikäärme. Vaarallisin, nopein ja voimakkain ja onneksi harvinaisin kaikista Yud-Rasilin petolohikäärmeistä. Se hallitsee voimakkaita illuusioita ja kykenee joidenkin huhujen mukaan keskustelemaan telepaattisesti. - Keskimaa, Pohjoinen: Vuoristo - XL | Timanttikonna | | Hyvin kookas, vesialueilla elävä hirviökonna. Sillä on jykevässä panssarissaan kammottava rivistö teräviä piikkejä, ja sen pyrstön heilautus on tuhoisa. Maalla se on liian hidas ollakseen vaarallinen, mutta vedessä Timanttikonnaa ei todellakaan kannata lähestyä kevein mielin. - Vesistöt - XL | Tonberry | | Tonberryt ovat omituisia, maahismaisia olentoja, jotka liikkuvat hitaasti keinuen ja kantavat toisessa kädessä lyhtyä ja toisessa puukkoa. Ne eivät vaikuta vaarallisilta, mutta jos päästät Tonberryn liian lähelle, saat puukosta. Puukko ei ole mikä tahansa veitsi, vaan jo yksi osuma on helposti tappava. - Rauniot, Luolastot - XXS | Traakki | | Lentävä, eturaajaton lohikäärme. Syöksee tulta. - Vuoristo - L | Trentti | | Puumaisia olentoja, väijyvät metsien syvyyksissä. Sietävät huomattavan määrän fyysisiä iskuja. - Metsät - XL | Tuhkakäärme | | Hyvin valtava, lohikäärmemäinen suurpeto, joka on vahvasti maaginen - ja sille käytännössä katsoen immuuni. - Vuoristo, Luolastot - XXL | Tuijottaja | | Yksi vaarallisimmista epäkuolleista hirviöistä. Niillä on otsassaan suuri silmä, johon katsominen saattaa tehdä toimintakyvyttömäksi, ja heikommat mielet se ajaa hulluuteen. Vaikutuksen sanotaan olevan suurempi, mitä enemmän omantunnontuskia sen uhrilla on kontollaan. Lamautettuaan uhrinsa tämä demoni iskee terävillä kynsillään, repien sielun ruumiista ja syöden sen. - Pohjoinen: Rauniot, Suoalueet - M | Vähäkimera | | Omituisia, lintumaisia olentoja, joilla on ihmismäiset kasvot. Jotkut havainnot väittävät niiden pystyvän puhumaan yleiskieltä. Erittäin älykkäitä ja siksi myös vaarallisia. - Rauniot - S | Zu | | Valtava lentolisko, joka kokoonsa suhteutettuna lentää hurjaa vauhtia tarvittaessa, hyvin sulavasti ja vaivattomasti. - Autiomaat, Ruohoaukeat - XL |
|
|