Flen
May 31, 2014 19:34:55 GMT 2
Post by kasetti on May 31, 2014 19:34:55 GMT 2
Nimi: Flen, Radon Dreyririen keskuudessa
Ikä: 26 vuotta
Laji: Ihminen
Sukupuoli: Mies
Ammatti: Dreyrir
Synnyinseutu/asuinpaikka: Ginungap. Kiertää maata töiden perässä, eikä omista virallista asuinpaikkaa, mutta palaan silloin tällöin kotiinsa Ginungapiin.
Ulkonäkö: Suttukuva, kuva hiuksista
Flen ei liiemmin erotu joukosta, mitä nyt tyylitaju saattaa olla hieman omituinen. Flen on 172 cm pitkä, ja hänellä on lihasten sijasta enemmän notkeutta. Lihaksiakin kuitenkin on Dreyririltä löydyttävä, ja niiden lisäksi myös kuntoa löytyy, vaikka Flen onkin enemmän lyhyiden kuin pitkien matkojen juoksija. Mies käyttää yleensä olkapäidensä ylitse menevää beessihtävää vaatetta, jonka alla on vain toisen olkapään peittävä valkea paita. Flenin housut ovat pehmeää ja hieman roikkuvaa kangasta, joiden väri sointuu yllättävän hyvin tuon tummanviolettien hiusten kanssa. Housuja pitää yllä ruskea kangasmainen vyö. Housunlahkeet päättyvät hieman polvien alapuolelle, ja lahkeiden päättymiskohdasta alas nilkkaan asti on molemmat jalat kiedottu jalkoja tukevin sideharsoihin. Flenin hiukset ovat melko lyhyet, ja ne ovat takaa kiinni pienellä ponihännällä. Vasemmalla puolella hiuksissa on pieni palmikkoletti. Silmät ovat jäänsiniset.
Vasemman jalan ympäri kulkee usein metalliketju, josta lähtee hiljainen kilinä Flenin kävellessä. Flen saattaa myös käyttää metalliketjua vasemman käsivartensa ympärille kiepaistuna, mutta harvemmin. Tuolla saattaa myös olla mukanaan erilaisia härpäkkeitä, joista usein lähtee niistäkin pientä helinää. Vasemmassa korvassaan tuolla on silmien väriin sointuva pyöreä korvakoru.
Dreyririn vaatteet ovat peittävämmät, piilottaen suurimman osan Flenin jokseenkin päivittyneestä ihosta. Asuun kuuluva huppu piilottaa hiukset ja silmät, sillä Flen ei tosiaankaan halua katsekontaktia kenenkään kanssa tehtävää suorittaessaan. Asu on Flenin siviiliasun vastakohtaisesti hyvin ihonmyötäinen nopeiden liikkeiden mahdollistamiseksi. Ottaa aina kahleet ja muut härpäkkeet pois tehtävien ajaksi.
Luonne: Flen on passiivinen; puhuu yleensä vain puhutellessa, ellei jokin herätä hänen mielenkiintoaan. Olemus on huoleton, mutta samalla myös välinpitämätön tuon katsellessa laiskasti ympärillään tapahtuvia asioita. Suurimman osan ajasta tuo tuntee itsensä tylsistyneeksi, mikään ei tunnu herättävän hänen mielenkiintoaan hetkeä pidemmäksi aikaa. Flenille puhuessa tuolle ei tuottaisi ongelmia puhua itsestään, jos vain olisi jotain, mistä puhua. Flen on yksinkertainen persoona, jonka aika kuluu lähinnä Dreyririn hommiin ja vapaa-aika kaupungilla pyörimiseen. Tuo pitääkin enemmän kuuntelemisesta kuin itsestään puhumisesta, sillä on kiinnostunut tunteista ollessaan itse niin huono niiden kanssa. Flen yrittääkin usein saada muista aikaan erilaisia reaktioita, rakkautta ja vihaa, mitä vain, jotta voisi vain nähdä, millaisia ne ovat, ja miten ne vaikuttavat ihmisiin. Jotta tietäisi, ja voisi sitä kautta saada niistä kenties palan itseensäkin. Flen ei nimittäin tunne positiivisista ja negatiivisista tunteista kuin perustunteita, kuten hymyn aiheuttavaa iloa ja hetken mielessä pysyvää surua, ja tunteita niiden väliltä. Flen ei muista tunteneensa sitten lapsuutensa jälkeen syviä tunteita (pelkoa, häpeää ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), joten sellaisista aiheista puhuttaessa hänen voi olla vaikea samaistua muihin. Siksi hän mieluummin kuuntelee ja oppiikin, kuin yrittäisi lohduttaa tai myötäillä, joskin tekee niinkin.
Tapahtumien aiheuttamat tunteet eivät siis pysy Flenin mielessä kovin kauaa, joten Flen ei jää kantamaan kaunoja ainakaan pienistä asioista. Kaunoja tuo kantaisi vain, koska järki sanoo, että nyt on syytä olla vihainen, eikä siksi, että Flen tuntisi vihan tunnetta. Sillä vaikka Flen ei tunne syvästi, ei se tarkoita, etteikö tuo silti tuntisi jotain. Ja Flenillä on kuitenkin itsetuntoa ja ylemmyyden tunnetta sen verran, ettei tuo hyväksy täysin nielemättä sitä, että joku tekee väärin tätä kohtaan. Flen nimittäin kokee pienesti olevansa tavallisia tallaajia ylempänä, vaikkei oletakaan mitään erilaista kohtelua, ei vain siedä vähättelyä tai haukkuja muilta. Flenin elämässä loppujen lopuksi harvemmin tapahtuu asioita, joista iloita tai surra sen suuremmin. Ja Flen on tavallaan ihan iloinen siitä; riemun tai surun feikkaaminen muille ei houkuta Fleniä, sillä moisen paljastuessa vahinko toista kohtaan voisi rikkoa välit. Ei sillä, että Flen pahemmin pitää välejä ihmisiin, vaikka pitääkin tuntemattomien kanssa juttelusta. Mutta näyttäessään vähäisiä tunteitaan ja joskus liioitellessaan niitä Flen itse ei kutsuisi tunteidensa näyttämistä esittämiseksi. Se on vain hänen tapansa tuntea, ja vaikka se ei ehkä tunnu samalta kuin muiden tapa tuntea, on se hänelle silti niin aitoa kuin on mahdollista.
Joten vaikka tuo voi käyttäytyä hyvinkin ilkeästi aiheuttaakseen reaktion toisessa ja ymmärtääkseen tunteita paremmin omista itsekkäistä syistään, ei Flen pohjimmiltaan halua muille pahaa ja on melko ystävällinen perusluonteeltaan. Flen ymmärtää, mikä on oikein ja väärin, mutta ymmärtää sen vain järjen kautta; ei tunteiden. Ei siis tee toisille pahaa, sillä ei ymmärrä aiheuttamaansa mielipahaa, vaan tekee sen silkasta uteliaisuudesta ja halusta samaistua. Saattaa myös joutua ongelmiin huonon käytöksensä vuoksi, mutta yrittää aina rajoittaa pahempaan kallistuvaa käytöstään julkisilla paikoilla, sillä ei Dreyririnä halua vetää puoleensa liikaa ylimääräistä huomiota. Flenillä on kuitenkin taipumus innostua hieman liikaa, jos tuo aiheuttaa muissa tunteita, joita ei ole ennen nähnyt, tai jos toisen käytös herättää Flenissä tunteita, joita tuo tuntee vain harvoin. Vuosien myötä Flenin uteliaisuus tunteita kohtaan muuttui ehkä hieman obsessiiviseksi, sillä vahvat tunteet aiheuttavat tuossa aina ylitsemenevää innostusta, joka menee helposti hieman hulluuden puolelle. Flen tuntee usein olevansa elossa vain Dreyririn töitä tehdessään, joten tuo yhdistää tunteiden kokemisesta johtuvan ilon tappamisesta johtuvaan iloon, ja saattaa luulla olevansa tappamassa innostuessaan liikaa. Flen on tietoinen asiasta, ja yrittää välttää moisen sattumista, vaikka se on hänelle joskus vaikeaa. Sillä Flen kaipaa edes jonkinlaista tuntemista, oli se sitten tappamisenhalua tai jotain muuta.
Ja koska Dreyririn tehtäviä suoritettaessa innostuminen tulisi tielle ja voisi aiheuttaa huolimattomuusvirheitä, Flen on opetellut unohtamaan kaiken vähänkin tunteista töitä tehdessään. Flen ei siis tunne liiemmin mitään tehtävää suorittaessaan, vaan tuon valtaa rauhallisuus, jonka tuo on opetellut tuntemaan menneisyyden hiljaisuudesta johtuvan levottomuutensa peittämiseksi. (Hiljaisuuden aiheuttama levottomuus on ainut epätervetullut tunne.) Flen on hyvin kunniallinen Dreyrir, joten hän pisti itsensä tuntemaan kaiken muun ylittävä välinpitämätöntä rauhallisuutta myös siksi, jotta tehtävien aikana ei syntyisi virheitä. Joskus hän ei kuitenkaan pysty siihen, vaan innostus lipsuu häneltä; tuolloinkin Flen suorittaa tehtävänsä aina huolella, mutta saattaa silloin vuodattaa enemmän verta ja kenties tappaakin uhrin normaalia hitaammin. Flen saattaakin hymyillä tehtävän suoritettuaan näin käydessä, sillä se on niitä harvoja kertoja, kun hän kunnolla tuntee jotain. Flen voikin olla pelottava näky tuntiessaan hengen viemisen aikana koettua intoa ja tunnetta, muttei sillä, että kukaan olisi Dreyririn työn jälkeä näkemässä Dreyririn itsensä vielä paikalla ollessa.
Pelko on ehkä vahvin niistä tunteista, joita Flen pystyy normaalisti kokemaan, mutta myös harvinaisin. Siksi sekin voi helposti aiheuttaa Flenissä tuon Dreyririn ”vaistot”, joten Flenin saa harvemmin pelkäämään, sillä verenhimo sivuuttaa helposti pelkotilan. Murhanhimon laantuessa, oli se sitten tehtävän tai muun jäljiltä, Flen on aina tietoinen tekemästään ja yleisesti häpeää käytöstään.
Menneisyys: Flenin nuoruus kahden maineikkaan Dreyririn kasvattamana ei ollut helppoa, mutta Flenin lapsuus oli silti hyvä. Yhdessä isoveljensä kanssa Flen oppi Dreyririen tavoille, vaikkei ollutkaan alkuun kovin motivoitunut hänelle valittua elämäntyötä kohtaan. Flenin isoveli oli kuitenkin eri maata, ja Flen ihaili lahjakasta veljeään suuresti, panostaen oppimiseen aina isoveljensä harjoittelun tulokset nähdessään. Isoveli sai yleensä kehut ja huomion, ja vaikka Flen oli hieman kateellinen, ei tuo juurikaan välittänyt. Oppitunnit eivät olleet Flenille niin tärkeitä. Flen oli vilkas lapsi ja piti huomion saamisesta ja melun tuottamisesta, mistä sai yleensä moitinnat, vaikka se oli lapselle normaalia käytöstä. Dreyririen vain piti olla hiljaisia tai oppia hiljaisiksi. Lisäksi Flenin mieltymys taistelemisen ja myrkkyjen oppimisen sijasta tuntui olevan musiikki; tuo jäi helposti vanhemmistaan jälkeen heidän käydessään kaupungissa, mikäli siellä oli joku soittamassa musiikkia. Flen jäi myös mielellään katsomaan kadun varressa olevia tanssijoita, jotka tanssillaan keräsivät kolikoita ohikulkijoilta. Kerran Flen sai jopa ostettua itselleen pienen soittimen, jota soitti aina vanhempiensa ollessa poissa kuuloetäisyydeltä.
Vaativa isä huomasi nopeasti tämän olevan ongelma, sillä Flen ei osannut olla tarpeeksi hiljaa kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta vaativien tehtävien aikana. Lukuisista huomautuksista huolimatta Flen ei vain osannut; levottomuus vei aina voiton. Niinpä Flen eräänä aamuna sai herätä siihen, että isä kiskoi tuon sanaakaan sanomatta sängystä ja lukitsi tuon pieneen, pimeään ja tyhjään huoneeseen. Nuoren pojan aneluista huolimatta hämmentynyt ja peloissaan oleva sai virua huoneessa muutaman päivän, minkä toistuttua useaan otteeseen tuo hiljeni kummasti. Aikuiselle Dreyrirille moinen ei olisi ollut mitään, mutta pieni lapsi oli kohtelusta tolaltaan. Kokemus luultavasti vahingoitti hieman Flenin kykyä tuntea; tuo oli pystynyt ennenkin tappamaan eläimiä (oli uskotellut itselleen, että jos isoveli teki niin, oli hänenkin tehtävä) mutta isän ankaruuden kokemisen jälkeen tuota ei enää eläimen tapettua vallannut kuvottava tunne, joka aina ennen oli ilmaantunut. Tappaminen tuntui enemmänkin.. rauhoittavalta.
Flen osasi käyttäytyä hiljaa ja oli oppinut Dreyririen perusteet loistavasti. Mutta Flen huomasi pian, että hiljaisuuden sietäminen oli vaikeaa; se aiheutti hänessä levottomuutta, minkä oli luullut isänsä kitkeneen hänestä. Niinpä Flen alkoi käyttää vaatteissaan jotain, mikä aiheutti ääntä, ja yleensä se oli jalan ympärille kiedottu metalliketju, mikä kilisi hiljalleen kävellessä. Tehtäviä suorittaessa se ei tietenkään käynyt, mutta ajan myötä nuori Dreyrir oppi suorittamaan tehtävänsä hiljaisuudessa, kehittäen samalla itselleen levottomuuden peittävän rauhallisuudentunteen.
Flen ei liiemmin viettänyt aikaa siskojensa kanssa, vaan lähti aikaisin maailmalle, jättäen taakseen ylpeän isän ja äidin, joka lähetti lapsensa maailmalle ristiriitaisin tuntein. Flenin suhde isäänsä oli hyvä kaikesta huolimatta; joskus Flen oli katkera hänelle, muttei vihannut tuota. Flen uskotteli itselleen, että ilman isänsä tekoja tuo ei olisi koskaan oppinut tappamaan hiljaisesti. Vaikka Flen isänsä vuoksi oppikin pelkäämään hiljaisuutta, ei asia vaivannut häntä suuresti. Musiikin soittaminen poisti hiljaisuuden, ja Flen olisi muutenkin soittanut musiikkia, joten hän oli sujut asian kanssa. Joskus Flen mietti, oliko mikään koskaan vaivannut häntä sen koommin, vai oliko hänestä vain tullut näin passiivinen tappamisen opittuaan. Jos tuo osaisi yhdistää isänsä järjestämän pimeän huoneen kokemuksen tunnekyvynsä menettämiseen, olisi tuo taatusti katkerampi. Flen ei ollut edes täysi-ikäinen lähtiessään kiertämään Ginungapin lähistöä, mutta alkoi saada tehtäviä enemmän vasta täysi-ikäisenä, sillä täysi-ikäiseen Dreyririin luotettiin enemmän.
Ase: Ei kanna varsinaista asetta mukanaan, mutta kätkee vaatteisiinsa erilaisia pieniä teräaseita. Käytti ennen kusarigamaa, mutta kantaa nykyisin kyseistä asetta harvemmin mukanaan. Opettelee nykyisin erilaisten myrkkyjen käyttöä, joten teräaseet on yleensä kastettu erilaisin myrkyin. Käyttää myös puhallusputkea, joskin on vielä kömpelö sen kanssa, ja käyttää sitä harvemmin tehtävissä. Lähtee siis harvemmin lähitaisteluun, ellei käytössä ole pelkät paljaat nyrkit. Koettelee siis hieman rajojaan liikkumalla ilman kunnollista lähitaisteluvälinettä, joten vyön alle on kuitenkin yleensä sujautettu vähintään pieni puukko.
Erityistaidot: Hallitsee vihreää magiaa, johon tuolla on synnynnäinen lahjakkuus kuten vanhemmillaankin. Flen on oppinut vihreää magiaa (johon lahjakkuuden taso on 3) samalla, kun oppi muitakin Dreyririn taitoja. Osaa myös hieman akrobatiaa osaksi kusarigaman käytön opettelun johdosta. On fyysisesti suhteellisen vahva, pystyen pitämään puolensa käsikahakassa, mutta turvautuu nyrkkitappelussakin enemmän hyökkäämiseen kuin puolustamiseen, joten jos tuo ei saa muutamaa terävää iskua läpi toisen puolustuksen, on melko selvää, että taistelu koituu Flenin häviöön. Tappelupukarin sijasta Flen onkin enemmän notkea paikalta livistäjä.
Opettelee tuntemaan myrkkyjä, joista tuolla on jonkinlaista vanhempiensa opettamaa perustietoa. Osaa siis valmistaa rajallisen määrän erilaisia myrkkyjä, ja vastamyrkkyjen tekemisessä olisi huomattavasti parantamisen varaa.
Loitsut:
- Sokaisuloitsu (**) - Aiheuttaa hetkellisen (n. 2-10 sekuntia) näkökyvyn menetyksen.
- Raivoloitsu (***) - Aiheuttaa sotahulluuden kaltaisen tilan. Lumouksen vallassa oleva ei tunne kipua tai väsymystä, vaan taistelee kunnes lumous hälvenee tai hän menettää tajuntansa.
- Hypnoloitsu (****) - Vaivuttaa uhrin syvään uneen, josta tuo herää itsekseen jonkin ajan kuluessa, tai tuntiessaan voimakasta kipua.
Flen on taitava loitsujentekijä, mutta hänen magiakapasiteettinsä ei ole kovin suuri. Muutamankin loitsun peräkkäin käyttäminen onnistuu luontevasti, mutta Flenillä on raja, montako loitsua tuo voi tehdä yhden taistelun aikana. Raivoloitsu on siis lähinnä opeteltu pitkittyneitä taisteluita varten. Magian vähäisyydestä johtuen Flen yrittää yleensä pitää taistelunsa lyhyinä, sillä tuo käyttää raivoloitsua vain ahtaalle jouduttuaan. Raivoloitsu verottaa jo muutenkin taistelun kuormittamaa kehoa, joten Flenin keho on aina raivoloitsun jälkeen kovilla.
Flen hallitsee hypnoloitsun, mutta on jättänyt sen opiskelun hieman kesken, joten yleensä onnistuessaankin loitsu aiheuttaa uhrilleen vain tokkuraisen tilan, jonka aikana toisen liikkuminen on kuitenkin hidasta, lähestulkoon mahdotonta. Onnistuneitakin loitsun käyttökertoja on, mutta harvemmin.
Muuta: Usein Flenin palatessa Ginungapiin tuota tervehtii aina sama tuhkavaris, joka lehahtaa istahtamaan Flenin olkapäälle hetkeksi, ennen kuin lehahtaa äänettömästi takaisin taivaalle. Flen pelasti kyseisen tuhkavariksen sen pudottuaan pesästään poikasena, ja lintu oppi tuntemaan itsensä kuntoon hoivanneen. Joskus lintu seuraa Fleniä hieman Ginungapin ulkopuolellekin, mutta katoaa näkyvistä yleensä tarpeeksi kauas Ginungapista poistuttaessa.
Saifu on Flenin nuorempi sisko.
Ikä: 26 vuotta
Laji: Ihminen
Sukupuoli: Mies
Ammatti: Dreyrir
Synnyinseutu/asuinpaikka: Ginungap. Kiertää maata töiden perässä, eikä omista virallista asuinpaikkaa, mutta palaan silloin tällöin kotiinsa Ginungapiin.
Ulkonäkö: Suttukuva, kuva hiuksista
Flen ei liiemmin erotu joukosta, mitä nyt tyylitaju saattaa olla hieman omituinen. Flen on 172 cm pitkä, ja hänellä on lihasten sijasta enemmän notkeutta. Lihaksiakin kuitenkin on Dreyririltä löydyttävä, ja niiden lisäksi myös kuntoa löytyy, vaikka Flen onkin enemmän lyhyiden kuin pitkien matkojen juoksija. Mies käyttää yleensä olkapäidensä ylitse menevää beessihtävää vaatetta, jonka alla on vain toisen olkapään peittävä valkea paita. Flenin housut ovat pehmeää ja hieman roikkuvaa kangasta, joiden väri sointuu yllättävän hyvin tuon tummanviolettien hiusten kanssa. Housuja pitää yllä ruskea kangasmainen vyö. Housunlahkeet päättyvät hieman polvien alapuolelle, ja lahkeiden päättymiskohdasta alas nilkkaan asti on molemmat jalat kiedottu jalkoja tukevin sideharsoihin. Flenin hiukset ovat melko lyhyet, ja ne ovat takaa kiinni pienellä ponihännällä. Vasemmalla puolella hiuksissa on pieni palmikkoletti. Silmät ovat jäänsiniset.
Vasemman jalan ympäri kulkee usein metalliketju, josta lähtee hiljainen kilinä Flenin kävellessä. Flen saattaa myös käyttää metalliketjua vasemman käsivartensa ympärille kiepaistuna, mutta harvemmin. Tuolla saattaa myös olla mukanaan erilaisia härpäkkeitä, joista usein lähtee niistäkin pientä helinää. Vasemmassa korvassaan tuolla on silmien väriin sointuva pyöreä korvakoru.
Dreyririn vaatteet ovat peittävämmät, piilottaen suurimman osan Flenin jokseenkin päivittyneestä ihosta. Asuun kuuluva huppu piilottaa hiukset ja silmät, sillä Flen ei tosiaankaan halua katsekontaktia kenenkään kanssa tehtävää suorittaessaan. Asu on Flenin siviiliasun vastakohtaisesti hyvin ihonmyötäinen nopeiden liikkeiden mahdollistamiseksi. Ottaa aina kahleet ja muut härpäkkeet pois tehtävien ajaksi.
Luonne: Flen on passiivinen; puhuu yleensä vain puhutellessa, ellei jokin herätä hänen mielenkiintoaan. Olemus on huoleton, mutta samalla myös välinpitämätön tuon katsellessa laiskasti ympärillään tapahtuvia asioita. Suurimman osan ajasta tuo tuntee itsensä tylsistyneeksi, mikään ei tunnu herättävän hänen mielenkiintoaan hetkeä pidemmäksi aikaa. Flenille puhuessa tuolle ei tuottaisi ongelmia puhua itsestään, jos vain olisi jotain, mistä puhua. Flen on yksinkertainen persoona, jonka aika kuluu lähinnä Dreyririn hommiin ja vapaa-aika kaupungilla pyörimiseen. Tuo pitääkin enemmän kuuntelemisesta kuin itsestään puhumisesta, sillä on kiinnostunut tunteista ollessaan itse niin huono niiden kanssa. Flen yrittääkin usein saada muista aikaan erilaisia reaktioita, rakkautta ja vihaa, mitä vain, jotta voisi vain nähdä, millaisia ne ovat, ja miten ne vaikuttavat ihmisiin. Jotta tietäisi, ja voisi sitä kautta saada niistä kenties palan itseensäkin. Flen ei nimittäin tunne positiivisista ja negatiivisista tunteista kuin perustunteita, kuten hymyn aiheuttavaa iloa ja hetken mielessä pysyvää surua, ja tunteita niiden väliltä. Flen ei muista tunteneensa sitten lapsuutensa jälkeen syviä tunteita (pelkoa, häpeää ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), joten sellaisista aiheista puhuttaessa hänen voi olla vaikea samaistua muihin. Siksi hän mieluummin kuuntelee ja oppiikin, kuin yrittäisi lohduttaa tai myötäillä, joskin tekee niinkin.
Tapahtumien aiheuttamat tunteet eivät siis pysy Flenin mielessä kovin kauaa, joten Flen ei jää kantamaan kaunoja ainakaan pienistä asioista. Kaunoja tuo kantaisi vain, koska järki sanoo, että nyt on syytä olla vihainen, eikä siksi, että Flen tuntisi vihan tunnetta. Sillä vaikka Flen ei tunne syvästi, ei se tarkoita, etteikö tuo silti tuntisi jotain. Ja Flenillä on kuitenkin itsetuntoa ja ylemmyyden tunnetta sen verran, ettei tuo hyväksy täysin nielemättä sitä, että joku tekee väärin tätä kohtaan. Flen nimittäin kokee pienesti olevansa tavallisia tallaajia ylempänä, vaikkei oletakaan mitään erilaista kohtelua, ei vain siedä vähättelyä tai haukkuja muilta. Flenin elämässä loppujen lopuksi harvemmin tapahtuu asioita, joista iloita tai surra sen suuremmin. Ja Flen on tavallaan ihan iloinen siitä; riemun tai surun feikkaaminen muille ei houkuta Fleniä, sillä moisen paljastuessa vahinko toista kohtaan voisi rikkoa välit. Ei sillä, että Flen pahemmin pitää välejä ihmisiin, vaikka pitääkin tuntemattomien kanssa juttelusta. Mutta näyttäessään vähäisiä tunteitaan ja joskus liioitellessaan niitä Flen itse ei kutsuisi tunteidensa näyttämistä esittämiseksi. Se on vain hänen tapansa tuntea, ja vaikka se ei ehkä tunnu samalta kuin muiden tapa tuntea, on se hänelle silti niin aitoa kuin on mahdollista.
Joten vaikka tuo voi käyttäytyä hyvinkin ilkeästi aiheuttaakseen reaktion toisessa ja ymmärtääkseen tunteita paremmin omista itsekkäistä syistään, ei Flen pohjimmiltaan halua muille pahaa ja on melko ystävällinen perusluonteeltaan. Flen ymmärtää, mikä on oikein ja väärin, mutta ymmärtää sen vain järjen kautta; ei tunteiden. Ei siis tee toisille pahaa, sillä ei ymmärrä aiheuttamaansa mielipahaa, vaan tekee sen silkasta uteliaisuudesta ja halusta samaistua. Saattaa myös joutua ongelmiin huonon käytöksensä vuoksi, mutta yrittää aina rajoittaa pahempaan kallistuvaa käytöstään julkisilla paikoilla, sillä ei Dreyririnä halua vetää puoleensa liikaa ylimääräistä huomiota. Flenillä on kuitenkin taipumus innostua hieman liikaa, jos tuo aiheuttaa muissa tunteita, joita ei ole ennen nähnyt, tai jos toisen käytös herättää Flenissä tunteita, joita tuo tuntee vain harvoin. Vuosien myötä Flenin uteliaisuus tunteita kohtaan muuttui ehkä hieman obsessiiviseksi, sillä vahvat tunteet aiheuttavat tuossa aina ylitsemenevää innostusta, joka menee helposti hieman hulluuden puolelle. Flen tuntee usein olevansa elossa vain Dreyririn töitä tehdessään, joten tuo yhdistää tunteiden kokemisesta johtuvan ilon tappamisesta johtuvaan iloon, ja saattaa luulla olevansa tappamassa innostuessaan liikaa. Flen on tietoinen asiasta, ja yrittää välttää moisen sattumista, vaikka se on hänelle joskus vaikeaa. Sillä Flen kaipaa edes jonkinlaista tuntemista, oli se sitten tappamisenhalua tai jotain muuta.
Ja koska Dreyririn tehtäviä suoritettaessa innostuminen tulisi tielle ja voisi aiheuttaa huolimattomuusvirheitä, Flen on opetellut unohtamaan kaiken vähänkin tunteista töitä tehdessään. Flen ei siis tunne liiemmin mitään tehtävää suorittaessaan, vaan tuon valtaa rauhallisuus, jonka tuo on opetellut tuntemaan menneisyyden hiljaisuudesta johtuvan levottomuutensa peittämiseksi. (Hiljaisuuden aiheuttama levottomuus on ainut epätervetullut tunne.) Flen on hyvin kunniallinen Dreyrir, joten hän pisti itsensä tuntemaan kaiken muun ylittävä välinpitämätöntä rauhallisuutta myös siksi, jotta tehtävien aikana ei syntyisi virheitä. Joskus hän ei kuitenkaan pysty siihen, vaan innostus lipsuu häneltä; tuolloinkin Flen suorittaa tehtävänsä aina huolella, mutta saattaa silloin vuodattaa enemmän verta ja kenties tappaakin uhrin normaalia hitaammin. Flen saattaakin hymyillä tehtävän suoritettuaan näin käydessä, sillä se on niitä harvoja kertoja, kun hän kunnolla tuntee jotain. Flen voikin olla pelottava näky tuntiessaan hengen viemisen aikana koettua intoa ja tunnetta, muttei sillä, että kukaan olisi Dreyririn työn jälkeä näkemässä Dreyririn itsensä vielä paikalla ollessa.
Pelko on ehkä vahvin niistä tunteista, joita Flen pystyy normaalisti kokemaan, mutta myös harvinaisin. Siksi sekin voi helposti aiheuttaa Flenissä tuon Dreyririn ”vaistot”, joten Flenin saa harvemmin pelkäämään, sillä verenhimo sivuuttaa helposti pelkotilan. Murhanhimon laantuessa, oli se sitten tehtävän tai muun jäljiltä, Flen on aina tietoinen tekemästään ja yleisesti häpeää käytöstään.
Menneisyys: Flenin nuoruus kahden maineikkaan Dreyririn kasvattamana ei ollut helppoa, mutta Flenin lapsuus oli silti hyvä. Yhdessä isoveljensä kanssa Flen oppi Dreyririen tavoille, vaikkei ollutkaan alkuun kovin motivoitunut hänelle valittua elämäntyötä kohtaan. Flenin isoveli oli kuitenkin eri maata, ja Flen ihaili lahjakasta veljeään suuresti, panostaen oppimiseen aina isoveljensä harjoittelun tulokset nähdessään. Isoveli sai yleensä kehut ja huomion, ja vaikka Flen oli hieman kateellinen, ei tuo juurikaan välittänyt. Oppitunnit eivät olleet Flenille niin tärkeitä. Flen oli vilkas lapsi ja piti huomion saamisesta ja melun tuottamisesta, mistä sai yleensä moitinnat, vaikka se oli lapselle normaalia käytöstä. Dreyririen vain piti olla hiljaisia tai oppia hiljaisiksi. Lisäksi Flenin mieltymys taistelemisen ja myrkkyjen oppimisen sijasta tuntui olevan musiikki; tuo jäi helposti vanhemmistaan jälkeen heidän käydessään kaupungissa, mikäli siellä oli joku soittamassa musiikkia. Flen jäi myös mielellään katsomaan kadun varressa olevia tanssijoita, jotka tanssillaan keräsivät kolikoita ohikulkijoilta. Kerran Flen sai jopa ostettua itselleen pienen soittimen, jota soitti aina vanhempiensa ollessa poissa kuuloetäisyydeltä.
Vaativa isä huomasi nopeasti tämän olevan ongelma, sillä Flen ei osannut olla tarpeeksi hiljaa kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta vaativien tehtävien aikana. Lukuisista huomautuksista huolimatta Flen ei vain osannut; levottomuus vei aina voiton. Niinpä Flen eräänä aamuna sai herätä siihen, että isä kiskoi tuon sanaakaan sanomatta sängystä ja lukitsi tuon pieneen, pimeään ja tyhjään huoneeseen. Nuoren pojan aneluista huolimatta hämmentynyt ja peloissaan oleva sai virua huoneessa muutaman päivän, minkä toistuttua useaan otteeseen tuo hiljeni kummasti. Aikuiselle Dreyrirille moinen ei olisi ollut mitään, mutta pieni lapsi oli kohtelusta tolaltaan. Kokemus luultavasti vahingoitti hieman Flenin kykyä tuntea; tuo oli pystynyt ennenkin tappamaan eläimiä (oli uskotellut itselleen, että jos isoveli teki niin, oli hänenkin tehtävä) mutta isän ankaruuden kokemisen jälkeen tuota ei enää eläimen tapettua vallannut kuvottava tunne, joka aina ennen oli ilmaantunut. Tappaminen tuntui enemmänkin.. rauhoittavalta.
Flen osasi käyttäytyä hiljaa ja oli oppinut Dreyririen perusteet loistavasti. Mutta Flen huomasi pian, että hiljaisuuden sietäminen oli vaikeaa; se aiheutti hänessä levottomuutta, minkä oli luullut isänsä kitkeneen hänestä. Niinpä Flen alkoi käyttää vaatteissaan jotain, mikä aiheutti ääntä, ja yleensä se oli jalan ympärille kiedottu metalliketju, mikä kilisi hiljalleen kävellessä. Tehtäviä suorittaessa se ei tietenkään käynyt, mutta ajan myötä nuori Dreyrir oppi suorittamaan tehtävänsä hiljaisuudessa, kehittäen samalla itselleen levottomuuden peittävän rauhallisuudentunteen.
Flen ei liiemmin viettänyt aikaa siskojensa kanssa, vaan lähti aikaisin maailmalle, jättäen taakseen ylpeän isän ja äidin, joka lähetti lapsensa maailmalle ristiriitaisin tuntein. Flenin suhde isäänsä oli hyvä kaikesta huolimatta; joskus Flen oli katkera hänelle, muttei vihannut tuota. Flen uskotteli itselleen, että ilman isänsä tekoja tuo ei olisi koskaan oppinut tappamaan hiljaisesti. Vaikka Flen isänsä vuoksi oppikin pelkäämään hiljaisuutta, ei asia vaivannut häntä suuresti. Musiikin soittaminen poisti hiljaisuuden, ja Flen olisi muutenkin soittanut musiikkia, joten hän oli sujut asian kanssa. Joskus Flen mietti, oliko mikään koskaan vaivannut häntä sen koommin, vai oliko hänestä vain tullut näin passiivinen tappamisen opittuaan. Jos tuo osaisi yhdistää isänsä järjestämän pimeän huoneen kokemuksen tunnekyvynsä menettämiseen, olisi tuo taatusti katkerampi. Flen ei ollut edes täysi-ikäinen lähtiessään kiertämään Ginungapin lähistöä, mutta alkoi saada tehtäviä enemmän vasta täysi-ikäisenä, sillä täysi-ikäiseen Dreyririin luotettiin enemmän.
Ase: Ei kanna varsinaista asetta mukanaan, mutta kätkee vaatteisiinsa erilaisia pieniä teräaseita. Käytti ennen kusarigamaa, mutta kantaa nykyisin kyseistä asetta harvemmin mukanaan. Opettelee nykyisin erilaisten myrkkyjen käyttöä, joten teräaseet on yleensä kastettu erilaisin myrkyin. Käyttää myös puhallusputkea, joskin on vielä kömpelö sen kanssa, ja käyttää sitä harvemmin tehtävissä. Lähtee siis harvemmin lähitaisteluun, ellei käytössä ole pelkät paljaat nyrkit. Koettelee siis hieman rajojaan liikkumalla ilman kunnollista lähitaisteluvälinettä, joten vyön alle on kuitenkin yleensä sujautettu vähintään pieni puukko.
Erityistaidot: Hallitsee vihreää magiaa, johon tuolla on synnynnäinen lahjakkuus kuten vanhemmillaankin. Flen on oppinut vihreää magiaa (johon lahjakkuuden taso on 3) samalla, kun oppi muitakin Dreyririn taitoja. Osaa myös hieman akrobatiaa osaksi kusarigaman käytön opettelun johdosta. On fyysisesti suhteellisen vahva, pystyen pitämään puolensa käsikahakassa, mutta turvautuu nyrkkitappelussakin enemmän hyökkäämiseen kuin puolustamiseen, joten jos tuo ei saa muutamaa terävää iskua läpi toisen puolustuksen, on melko selvää, että taistelu koituu Flenin häviöön. Tappelupukarin sijasta Flen onkin enemmän notkea paikalta livistäjä.
Opettelee tuntemaan myrkkyjä, joista tuolla on jonkinlaista vanhempiensa opettamaa perustietoa. Osaa siis valmistaa rajallisen määrän erilaisia myrkkyjä, ja vastamyrkkyjen tekemisessä olisi huomattavasti parantamisen varaa.
Loitsut:
- Sokaisuloitsu (**) - Aiheuttaa hetkellisen (n. 2-10 sekuntia) näkökyvyn menetyksen.
- Raivoloitsu (***) - Aiheuttaa sotahulluuden kaltaisen tilan. Lumouksen vallassa oleva ei tunne kipua tai väsymystä, vaan taistelee kunnes lumous hälvenee tai hän menettää tajuntansa.
- Hypnoloitsu (****) - Vaivuttaa uhrin syvään uneen, josta tuo herää itsekseen jonkin ajan kuluessa, tai tuntiessaan voimakasta kipua.
Flen on taitava loitsujentekijä, mutta hänen magiakapasiteettinsä ei ole kovin suuri. Muutamankin loitsun peräkkäin käyttäminen onnistuu luontevasti, mutta Flenillä on raja, montako loitsua tuo voi tehdä yhden taistelun aikana. Raivoloitsu on siis lähinnä opeteltu pitkittyneitä taisteluita varten. Magian vähäisyydestä johtuen Flen yrittää yleensä pitää taistelunsa lyhyinä, sillä tuo käyttää raivoloitsua vain ahtaalle jouduttuaan. Raivoloitsu verottaa jo muutenkin taistelun kuormittamaa kehoa, joten Flenin keho on aina raivoloitsun jälkeen kovilla.
Flen hallitsee hypnoloitsun, mutta on jättänyt sen opiskelun hieman kesken, joten yleensä onnistuessaankin loitsu aiheuttaa uhrilleen vain tokkuraisen tilan, jonka aikana toisen liikkuminen on kuitenkin hidasta, lähestulkoon mahdotonta. Onnistuneitakin loitsun käyttökertoja on, mutta harvemmin.
Muuta: Usein Flenin palatessa Ginungapiin tuota tervehtii aina sama tuhkavaris, joka lehahtaa istahtamaan Flenin olkapäälle hetkeksi, ennen kuin lehahtaa äänettömästi takaisin taivaalle. Flen pelasti kyseisen tuhkavariksen sen pudottuaan pesästään poikasena, ja lintu oppi tuntemaan itsensä kuntoon hoivanneen. Joskus lintu seuraa Fleniä hieman Ginungapin ulkopuolellekin, mutta katoaa näkyvistä yleensä tarpeeksi kauas Ginungapista poistuttaessa.
Saifu on Flenin nuorempi sisko.